Rivitalo-osakkeen etu- ja takapiha, Veistäjäntie, Turenki, 2015

Rivitalo-osakkeen etu- ja takapiha, Veistäjäntie, Turenki, 2015

Turenkilaisen asunto-osakeyhtiön omistaja toivoi helppohoitoisen pihan. Pihan kunnostustuksesta oli haaveiltu jo vuosia aiemmin, jolloin pihasuunnitelma oli teetetty toisella suunnittelijalla. Suunnitelmaa ei kuitenkaan oltu toteutettu.

Pihaa suunnitellessani otin huomioon jo aiemmin tehdyn suunnitelman ja hyödynsin siitä osia, jotta aiempi suunnitelma eli olisi mennyt täysin hukkaan.

 

Suunnitelma

Suunnitelma  aloitettiin luonnoksella

Etupiha

Ennen kuvat, 2014 ja 2015

Etupihalta poistettiin nurmi, kunnostettiin oleva laatoitus ja leikattiin naapurin rajalla olevat pensaat.

Jälkeen kuvat, 2015

Rakentaminen tehtiin marraskuussa 2015. Myöhäisen ajankohdan vuoksi osa kasveista istutettiin vasta seuraavana keväänä.

Jälkeen kuvat 2016.

 

Takapiha

Ennen kuvat, 2015

Olevat laatat olivat likantuneet ja eläneet vuosien saatossa. Myös muuri oli kallistunut.

 

Jälkeen kuvat, 2015

Norjanangervojen tilalle vaihdettiin varjossa viihtyviä perennoja: kuunlilja ja jaloangervo.

Muuri suoristettiin ja muurin päälle istutettiin lamohietakirsikkaa.

 

Kuvia vuodelta 2019: