Uudiskohde, omk-talo, Riihimäellä 2017-2018

Uudiskohde, omk-talo, Riihimäellä 2017-2018

Riihimäelle rakentava pariskunta otti yhteyttä keväällä 2017. Tontilta purettiin vanhat rakennukset ja uusi talo oli nousemassa. Suunnitteluprojekti käynnistettiin keväällä ja urakointi aloitettiin syksyllä 2017. Koko vuoden jatkuneet sateet hankaloittivat urakointia syksyllä ja pihan nurmikot saatiin tehtyä kunnolla loppuun vasta keväällä 2018.

Suunnittelu

Tilaajan toiveina pihan suunnittelussa olivat riittävän iso nurmialue, joka mahdollistaa liikkuvaisten lapsien leikit ja pallopelit sekä naapureihin haluttiin näkösuojaa. Lisäksi asukkaat haaveilivat kuntasta ja omasta koivikosta. Tilat tuli suunnitella oleskelulle ja lasten leikeille ja myös kulkureitit, pysäköinti, jätejärjestelyt, polttopuut ja polkupyörien sijoittaminen tuli suunnitella.

Aluksi laadittiin pihasta luonnossuunnitelma ja kustannusarvio.

 

Lopulliset suunnitelmat eivät suuresti eronneet laaditusta luonnossuunnitelmasta. Urakointia varten laadittiin yleis- ja toteutussunnitelma sekä detaljikuvat tarvittavista rakenteista.

Pihan ratkaisut ja urakointi

Talo valmistui yhtäaikaa pihan kanssa. Maatyöt ja puurakentaminen kuuluivat talon urakoitsijalle, näin ollen konsultointi sisältyi työhöni. Terassin ja istutusaltaiden rakennekuvat sekä tieto pihalle tulevista pintamateriaaleista tarvittiin ajoissa, jotta pohjatyöt voitiin tehdä.

Etu- ja sivupiha

Tontin kaavamääräyksissä on määräys istutettavasta tontin osasta etupihan puolella, rajautuen ajotiehen. Istutusalue päädyttiin toteuttamaan syreeniaitana sekä istutusalueena, josta  talon edusta nostettiin maanpinnasta ylös betonisella muurikivellä. Valittu kivi on Rudus Oy:n Muurikko, jolla saa kauniita kaarevia linjoja.

Istutusalueita halkomaan tehtiin kävelyliittymä tielle. Samalla liittymä tarjoaa pienen kurkistusaukon korkean syreeniaidan lomasta pääovelle.

Tukimuuri porrastettiin kohti tietä, jotta pensansaidan eteen ei tulisi äkisti päättyvää muuria.Etupihan istutuksista löytyy helppoja puita, pensaita ja havuja, joilla on upeat syysvärit ja valkoinen kukinta: pihasyreeni, helmipihlaja, tuivio, rohtokataja, pesäkuusi, koivuangervo ja lamoherukka. Myös naapurista lahjoitetut vuorimännyt sijoitettiin etupihalle.

Aluksi suunniteltu kiveys pysäköintialueella ja kulkureiteillä, päädyttiin lopulta vaihtamaan sepeliin sekä säästösyistä, että naapuripihojen yhteneväisyyden vuoksi. Sepelialueet rajattiin nurmikosta betonisella reunakivellä.

Talon länsipäädyn nurmialueelle asukkaiden on aikomus istuttaa heidän haaveilemaansa oma koivikko. Pihalle on myös tehty varaus omenapuulle.

Talon itäpuolella on iso tila autojen pysäköinnille sekä harrastustoiminnalle. Päädystä polttopuuvajalle johtaa myös ajoneuvoille vahvistettu vanha tien pohja. Tontin rajalle istutettiin viitapihlaja-angervoa.

Takapiha

Takapiha on etelä-länsisuuntainen. Takapihalle toivottiin oleskelualuetta sekä isoa nurmikenttää.

Talon yhteydessä suunniteltua terassia päädyttiin isontamaan. Terassia laajennettiin askelmaa alemmaksi tehtävällä terassipatiolla. Talon urakoitsija toteutti terassin ja istutusaltaat suunnitelmieni mukaisesti. Istutusaltaat tehtiin leveästä puusta, jotta ne kestävät myös reunalla istumista.

Alemman terassin kanssa samaan tasoon tehtiin laatoitus pihalta löydetyillä kivillä. Laatoilla reunustettiin myös puiset istutusaltaat nurmikon leikkuun helpottamiseksi,

Olohuoneen ikkunoiden alle tehtiin istutusalue kääpiövuorimännyistä ja punalatähkästä. Istutusalue katettiin samalla sepelillä, kuin pihan kulkureitit.

Istutusaltaista korkeimpaan valittiin istutettavan ruusuorapihlaja -puu, komeamaksaruohoa, kaunopunahattua, jättilaukkaa sekä kevätsipuleita. Alempiin valittiin samoja havuja ja lamoherukkaa, jotka löytyvät etupihan istutuksista.

Istutusaltaiden toiseen päätyyn tehtiin istutusalue, jonka kasvit (jasmike ja poimulehti) levittävät huumaavaa tuoksua oleskelualueelle sekä piilottavat kaivon.

Tontin takarajalle tehtiin kunttakaista pehmentämään tontin rajaa. Tontin rajalla on ojauoma, jonka varrella kasvaa luonnonvaraista puustoa.

 

Kuntan sekaan istutettiin alppiruusuja, syyshortensioita sekä kasvettuaan ympärivuotista näkösuojaa tuomaan koreanpihtaa ja mustakuusta