Rivitaloasunnonn etu- ja takapihan saanerauksen suunnitteli Jenna ja avustava suunnittelija. Suunnittelun lähtökohtana oli välttää liian kliinistä pihaa. Pihasta haluttiin kukkiva ja vehreä keidas monipuolisin istutuksin. Kallioista tonttia henkimään valittiin luonnollisesti harmaantuva lehtikuusinen terassilauta, jonka edustalle suunniteltiin liuskekivialue. Liuskekivet yhdistyvät nurmeen eli kivien väliin annetaan ruohon kasvaa
Piha toteutettiin Pihauksen ja yhteistyökumppanien toimesta. Piha saatiin valmiiksi juhannusviikolla, jolloin asiakkaat pääsivät nauttimaan uudesta pihastaan keskikesän pyhinä. Pihan rajalliset neliöt haluttiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja perheen koiralle rakennettiin ulkona oleskeluun pitävä verkkoaita. Auringon suojaksi rakennuksen seinälle asennettiin markiisi.
Työmaa alkoi purkutöillä, jonka aloitti alueella toimiva yhteistyökumppanimme Tefke Oy. Puuterassia varten tehtiin kantava pohja ja loput pihasta valmisteltiin siirtonurmelle sekä istutuksille. Korkeat tuijat hävitetiin takapihalta. Rakennuksen seinustoille etu- ja takapihalle rakennettiin seulanpääkiveys. Alla kuvia ennen uudistusta, sen aikana ja hetki pihan valmistumisen jälkeen.
Tehtyjen pohjatöiden jälkeen rakennettiin terassin runko.
Kansilaudaksi valikoitui lahonkestävä 190 mm leveä lehtikuusilauta, joka harmaantuu luonnolliseen harmaan sävyyn ja on kestävä ilman pintakäsittelyä. Terassin ja aidan väliin tehtiin istutusallas. Näin olevat köynnökset voisiin säilyttää ja lisätä vehreyttä seinustalle.
Terassi sahattiin suunniteltuun kaarevaan muotoonsa puisen ohjurin avulla.
Pihalla urakoitiin tehokkaasti usean työntekijän toimesta, juhannusvapaat lähestyivät kovaa vauhtia.
Terassin etualalle sijoitettiin vesiaihe ja pieni istutusalue johon istutettiin kotkansiipeä, hakuropaju, kurjenmiekkaa ja japaninsaraa. Terassiin asetettiin otsalaudoiksi sen muotoa mukailevat puuliuskat.
Nyt nautitaan auringosta, kesästä ja omasta pihapesästä! Päivitämme kohteesta tuoreita kuvia kesän 2021 aikana.
Suunnittelija: Jenna Pelttari, Pihaus Oy
Purku- ja pohjatyöt: Tefke Oy
Sähkötyöt: Sähköasennus Kari Oy
Viher- ja Puurakentaminen: Pihaus Oy ja Souvi Osk
Kivityöt: Tefke Oy ja Pihaus Oy