Vuonna 2019 valmistui Pihauksen Jennan suunnittelemat Riihimäen Kirjastonpuiston ja Lounaspuiston saneeraussuunnitelmat. Lisäksi Jenna ideoi puistojen välistä katualuetta turvallisemmaksi sekä yhdistämään kahta erillistä puistoa. Puistot toteutettiin vuonna 2020 kaupungin toimesta. Urakoitsijana toimi Tieluiska Oy.
Puiston saneeraussuunnitelma on monesta dokumentista koostuva asiakirjojen kokonaisuus, mutta värillinen yleissuunnitelma antaa hyvä kuvan alueen kokonaisuudesta.
Kirjastonpuisto on ollut merkittävä läpikulkupuisto. Päivittäin puiston läpi kulkee koululaisia, koiran ulkoiluttajia, sekä kirjastossa ja viereisessä kauppakiinteistöissä asioivia kaupunkilaisia. Kirjastonpuiston saneerauksen tavoitteena oli parantaa kulkureitistöä ja parantaa alueen viihtyisyyttä.
Kirjaston edustalle suunniteltiin aukio ja näyttävät istutusalueet. Aukiolle johtaa kulkureitit monelta suunnalta. Kiveysalueella on lekitelty tummilla linjoilla ja lipputanko on sijoitettu istutusaltaan päätyyn. Aukiolla voidaan järjestää tapahtumia, kuten myyjäisiä tai kokoontumisia.
Istuinpaikkoja on reilusti, kulkuyhteydet on monesta eri suunnasta, alue on avoin, mutta silti rajattu. Kirjaston seinustalle on sijoitettu polkupyörätelineet.
Istutukset on toteutettu betonisiin altaisiin. Kasvillisuus on suunniteltu siten, että jokaisella vuodenajalla on nähtävää. Eri aikaan kukkivat perennat ja pensaat sekä tuulessa huojuvat heinät tuovat monimuotoisuutta ja aistittavaa.
Muurialtaiden päällä on puisia istuimia. Maanpinnan kaltevuuden mahdollistamana istuinkorkeudet ovat vaihtelevia. Aukiolla on myös metallisia penkkejä. Selkänojattoman penkin alla on valaistus ja penkki on kahden pallovaahteran välissä. Vaahteroiden alla on kirjaston teemaan sopivat juuriston suojaritilät, joissa on kirjainkuvioita.
Puisto jakaantuu ikään kuin kahteen osaan, nurmikoihin rajautuvaan ja vehreämpään läpikulkupuistoon sekä kivettyyn aukioon.
Huonokuntoinen puusto sekä puut, jotka olivat merkittävästi uusien rakenteiden tiellä, poistettiin. Uusi kasvillisuus keskitettiin aukion ympärille sekä tykkipatsaan edustalle. Puistossa sijainnut tienviitta kunnostettiin ja sijoitettiin alueen keskiöön.
Vuodenajat muuttavat puiston ilmettä ja tunnelmaa.
Puiston valaistuksen on suunnitellut Esa Horttanainen.
Puiston valaistus ei ole perinteinen. Valaistus on elämyksellinen ja muunneltavissa. Alueen puustoa ja kirjaston seinää on valaistu, aukion istutusalueilla on pollarivalaisimia ja kirjaston seinälle voidaan projisoida valoesityksiä. Tykkipatsaaseen on projisoitu tähtäin. Kirjastonpuistossa voidaan toteuttaa valoa ja ääntä yhdistävää taidetta.
ENNEN JA JÄLKEEN KUVAPARIT
Kesäkukkaistutukset vaihtuivat monivuotisiin istutuksiin, jotka on sijoitettu istutusaltaisiin.
Kirjastonpuiston yleisilme on raikastunut paljon.
Puiston suunnittelu: Jenna Pelttari, Pihaus Oy
Valaistussuunnittelu: Esa Horttanainen, LiCo-AT Oy
Urakointi: Tieluiska Oy ja aliurakoitsijat