Tämän pihatimantin referenssipäivitystä on odotettu ja nyt on aika esitellä kohde kokonaisuudessan. Metsäiselle ja avokallioiselle pihalle toivottiin runsasta ja vehreää englantilaistyylistä puutarhaa, jossa yhdistyvät luonnolliset rakennusmateriaalit, veden solina ja toimivat tilat sekä estetiikka. Asiakkaalla on oma selkeä tyylinsä, josta saimme helposti kopin. Vanha piha suunniteltiin miltei kokonaan uusiksi, mutta kunttapohjainen mäntymetsikkö sai jäädä rauhaan tontin reunoilla.
Asukkaan toiveissa oli puutarha jossa voi puuhastella omassa rauhassa, opetella viherpeukaloksi ja heitellä palloa koiran kanssa. Tiedossa oli myös uusia harrastuksia asukkaalle hyötykasvien viljelyn, pensasaitojen muotoilun ja kasvitunnistuksen parissa. Pihalle suunniteltiin uusia rakenteita: pihavaja, kasvihuone, terassi, pergola, kivettyjä kulkuväyliä sekä puro, jonka yli kulkee silta. Pihalla on tilaa koirille nurmella ja piha sisältää monta paikkaa, joissa oleskella ja nauttia omasta, ihanasta unelmapuutarhasta.
Avokalloisen ja rinteisen tontin vuoksi suunnittelutyö aloitettiin maanpinnan korkojen tarkemmalla kartoituksella. Kartoitustöissä meitä auttaa Maavakio Oy, joka tässäkin kohteessa mahdollisti tarkan ja toimivan suunnittelutyön. Toiveiden mukainen vehreä puutarha vaati paljon uuden kasvualustan tuomista ja alueiden korottamista, sillä kaivaa kallioon ei voitu. Näin ollen lähtökorot oli tärkeä saada tietoon.
Tässä muutama kuva vanhan pihan lähtökohdista:
Valmiilla, remontoidulla pihalla on nyt paljon hoidettavaa ja monipuolisuutta. Eri kasvilajeja on pihalla noin 130 kpl. Näiden lisäksi pihalla kasvaa kausittain asiakkaan omat hyötykasvit ja kesäkukkaistutukset ruukuissa, kasvihuoneessa ja istutuslaatikoissa. Tämä piha on varsinainen monimuotoisuuden tyyssija. Pihan puron ja lammen toteuttaminen vaati maan korotusta, jotta vesi saatiin virtaamaan ja lampi matalimmalle kohdalle kallion päälle. Pihan rakentamisessa oli paljon haasteita, mutta haasteet selätettiin ja lopputulos on mieletön.
Piha jakautuu moneen miellyttävään osaan ja muodostaa tiloja, joissa rauhoittua eri tunnelmissa. Puro, joka päättyy pieneen lampeen, on varmasti yksi viehättävimmistä ja rauhoittavimmista elementeistä pihalla. Puro suunniteltiin alkamaan emännän työhuoneen parvekkeen alta.
Pääoleskelutilat sijaitsevat lehtikuusesta valmistetuilla terassialueilla joista toiseen on rakennettu pergola köynnöstukineen. Alla olevassa kuvassa on kaksi vierekkäistä terassialuetta, joiden välillä on kulkuyhteys talon sivusta.
Erityismaininnan ansaitsee pihalle istutetut valtavat vartetut pallotuijat, jotka tuovat pihalle toivottuja muotoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vartettuja pallotuijia on alapihalla terassien välissä istutusalueella ja ne on valaistu alta päin.
Yläpihallekin sijoitettiin vartettuja pallotuijia sekä pallovaahtera!
Alapihalla talon kulmalla vapaana oleva terassialue on sopivasti takapihan maisemasta piilossa, joten se toimii oivallisesti ulkokeittiön (esim. grilli) tarvikkeiden säilyttämiseen. Talon sivupihat suunniteltiin ja rakennettiin uusiksi vanhoja rakenteita hyödyntäen, ja valaistusta lisättiin koko pihalle.
Pihan rakentaminen aloitettiin syyskuussa 2022. Tontin sijainti ja korkeuserot hankaloittivat materiaalien kuljettamista pihalle. Rakennuksen molemmin puolin tontilla oli vain vähän tilaa kulkemiseen ja koneille. Käytettävät koneet olivat pienemmästä päästä, jotta kulkeminen onnistuisi mahdollisimman nopeasti. Toisella puolella rakennusta ei voinut kulkea koneilla lainkaan siellä sijaitsevien betoniportaiden ja -rakenteiden vuoksi. Talon sivulla, jolla koneet mahtuivat kulkemaan, oli jyrkkä rinne.
Rakennustyöt lähtivät nopeasti käyntiin, vaikka työtä oli paljon ja rakennettava pinta-ala oli suuri. Syksyllä 2022 saimme suurimman osan rakenteista valmiiksi, mutta marraskuussa alkanut talvi seisautti rakennustyöt. Vuoden 2022 aikana pihalle rakennettiin valmiiksi alapihan siirtonurmi, istutusalueet, liuskekiveykset, puurakenteet, piharakennus ja kasvihuone.
Talven tulosta huolimatta joitakin töitä pystyttiin jatkamaan lumen keskellä alapihalla:
Keväällä 2023 työt jatkuivat istutusten ja vesiaiheen parissa. Monet kasvit oli istutettu syksyllä ruukuissa valeeseen, joten niiden istuttamiseen pystyttiin palaamaan kevään saavuttua. Alapihan istutusalueet olivat suurimmalta osin vielä istuttamatta ja tontin yläpihalla istutusalueiden ja nurmialueen kaivutyöt olivat vielä kesken.












Vielä muutamia ennen-jälkeen -kuvapareja:
Suunnittelija: Pihaus Oy, Jenna Pelttari ja Saila Nieminen
Mastokartoitus: Maavakio Oy
Viher- ja kivirakentaminen: Pihaus Oy, apuna Pihanne Oy
Maa- ja puurakentaminen: Uudenkylän Piharakentajat Oy
Kasvit: Harviala Oy sekä muu alihankinta
Kivet: Rudus ja Liuskemestarit