Mökkitontti, Hämeenlinna, 2022

Mökkitontti, Hämeenlinna, 2022

Paikoitellen jyrkälle tontille kaivattiin helppokulkuisemmat reitit visuaalisuutta unohtamatta. Pienen päärakennuksen lisäksi toivottiin lisää majoitustilaa. Kulkureiteille ja oleskelualueiden materiaaleiksi valikoitui kestopuu, Altan liuskekivi sekä kuorikate. Pihan valaistusta lisättiin kulkureiteille ja oleskelualueille. Pihalle rakennettiin myös kaksi lisärakennusta.

Suunnitelman avulla pihan kulkuyhteyksiä luotiin turvallisemmaksi ja lisättiin uusia oleskelualueita, jotka yhdistettiin selkeäksi kokonaisuudeksi. Pihalla haluttiin välttää liian suoraviivaista ja kliinistä tyyliä – moniulotteinen ja mutkitteleva tyyli sopii hyvin ympäröivään metsämaisemaan. Pihalle suunniteltiin helppohoitoista kasvillisuutta näkösuojaksi ja monipuolistamaan maisemaa.

Suunnitelma ja kuvia lähtötilanteesta:

Kohde valmistui asiakkaan käyttöön heinäkuun lopulla, jolloin suomen kesä on parhaillaan. Loppukesän tunnelmalliset illat ovat taattuja tässä harmonisessa kokonaisuudessa. Tällä mökkipihalla saa nauttia omasta rauhasta tiiviin pihapiirin sisällä, järven välittömässä läheisyydessä. Erityistä kiitosta jälleen kohteessa Pihauksen puurakentajille timanttisesta työnjäljestä.

Oleskelualueille asennettiin lasikaiteet, jotka tuovat turvaa peittämättä upeaa järvimaisemaa.

 

Pihalle suunniteltiin kaksi uutta piharakennusta, joissa on mahdollista majoittaa vieraita kesäaikaan tai käyttää kesäkeittiönä ja ruokailuun. Kaikkien rakennusten väliä on mukava hipsutella vaikka varpasillaan puupintaisten kulkureittien ansiosta. Uusiin rakennuksiin vedettiin sähköt ja kulku ulkona on helppoa myös pimeällä runsaan valaistuksen ansiosta.

Saunatasolle johtavat hyväkuntoiset portaat säästettiin sellaisenaan ja olevan kaiteen alle asennettiin portaita valaisemaan ledinauha. Saunan terassille asennettu palju täydentää kaikkea sitä ihanaa, mitä mökkipihalta nyt löytyy.

 

Rakennusvaiheen kuvia:

Tavarantoimituksessa ja rakentaessa saa käyttää luovuutta metsän keskellä, kun kohteeseen johtava tie loppuu ennen rakennettavalle pihalle pääsyä. Puutavarat kuljetettiin lähimmältä tieltä tarkoitusta varten rakennetulla kärryllä, joka kantaa nimeä Slinky.

Pihan puustoa karsittiin rakentamisen yhteydessä. Puiden oksat hyödynnettiin hakkeena pihan kulkureiteillä ja maapohjassa.

Päärakennuksen sisäänkäynti on avoimempi ja samassa tasossa laajalta alueelta.

Ennen ja jälkeen kuvaparit:

Pihasuunnittelu: Jenna Pelttari, Pihaus Oy

Avustava suunnittelu: Elli Teitto, Pihaus Oy

Rakennussuunnittelu: Jenna Pelttari, Pihaus Oy ja Uudenkylän Piharakentajat Oy

Maanrakennus: Torttila Oy

Puurakentaminen: Uudenkylän Piharakentajat Oy

Lasirakenteet: Lukkan Lasijärjestelmät, asennus Uudenkylän Piharakentajat Oy

Arboristityöt: Pihkapuu

Viherrakentaminen: Pihaus Oy

Kivityöt: Pihaus Oy

Sähkötyöt: MT-Electric Oy