Tämä mökkipiha koettiin aiemmin pimeäksi ja paikoin epäturvalliseksi. Pihan kunnostuksen ansiosta pihalle saatiin lisää aurinkoa, turvalliset kulkuväylät ja viihtyisyyttä.
Kohde suunniteltiin koko tontin osalta, mutta toteutusta päätettiin tehdä asukkaan toimesta pikkuhiljaa.
2016 yhteistyössä Unelmapihan ja Lepaan Osaajat osk:n jäsenien kanssa aloitettiin kohteen kunnostustyöt. Asukas itse teki myös ison osan kunnostustöistä ja työt jatkuvat yhä.
Terassille johtava reitti ei ollut turvallinen eikä kaunis. Uusi reitti tehtiin liuskekivestä.
Ruokailuryhmälle tehtiin myös liuskekivistä alue, jota rajaavat istutukset, kuten kääpiövuorimänty, siniheinä, tyrni ja sormivaleangervot. Tontilta kaadettiin paljon varjostavia puita.